tiistai 14. elokuuta 2012

Blue Sea Film Festival kattaus 2012

Blue Sea Film Festival 2012SEKKin ja MEKA TV Blue Sea Film Festival kattaus on nyt tehty ja kaikkiin raumalaisiin kouluihin on lähtenyt kutsut koululaisnäytöksiin. Katsotaan nyt, miten koulut ottavat vastaan tarjonnan, perinteisesti aika nihkeästi raumalaiset koulut ovat nämä heille suunnatut ilmaiset elokuva- ja mediakasvatuspaketit ottaneet vastaan.

Viime vuonna minulta jäi väliin tämän kattauksen tekeminen, kun mistään ei löytynyt työnantajaa hommalle. Esityspakettien kokoamiseen markkinointeineen menee aina vähintään viikon työpanos. Tällä kertaa tuon viikon työpanoksen kustansi Satakunnan taidetoimikunta, ties jo monettako kertaa. Merkittävä tuki, josta olen ollut iloinen monena vuotena, että on voinut osallistua.

Tämän vuoden BSFF on 17. kerta, kun KeViKe/MEKA TV osallistuu tapahtumaan tavalla tai toisella.

Vuonna 1996 KeViKe voitti dokumenttisarjan 1. palkinnon elokuvallaan Reposaari eepos. 1997 KeViKe teki dokumentin sen vuoden festivaaleista ja nyt tänä vuonna on tarkoitus julkaista tuo arkistojen kätköistä tämän vuoden juhlan kunniaksi. Ensi-iltojakin MEKA TV on tuonut festareille kymmeniä.

Vuonna 2009 MEKA TV ensi-iltana festareiden avajaisissa oli tämä mainio Eurajoen MEKA TV 15. vuotis-juhlavideo.



Tänä vuonnahan me juhlimme KeViKe/MEKA TV 20 VUOTTA toimintavuotta.

Tämän vuoden kattaus, olkaa hyvät!



Esitykset Iso-Hannun yläsalissa perjantaina 17.8.2012

9:30 HAITTAA SE

Ala-asteikäisille suunnattu kampanjapaketti koulukiusaamista vastaan, erilaisuuden kohtaamisesta ja suvaitsevaisuudesta.
  • Kallen kurja päivä - Ahlaste tuupi ja Ahlaisten koulu Pori - 2 min - 2012
  • Matomäki RAP - Matomäen koulu - 3 min - 2012
  • Pappa kirpun tehdas - Leppäkorven ILTIS TUL iltapäivätoiminta Pori - 4 min - 2012
  • Mokaus - Vähärauman koulun elokuvakerho - 4 min - 2012
  • Lukittuna - Kalaholman koulun elokuvakerho - 8 min - 2012
  • HAITTAA SE - Jani Petteri/Iina Kuustonen ja Lemeon Oy - 2 min - 2012
  • Maan pulmia - Raholan koulu Tampere - 12 min - 2012
  • Pienet ihmiset - Raholan koulu Tampere - 4 min - 2012

10:30 KASVUKIPUJA JA TUNNEMYRSKYJÄ

Tunnemyrsky-projektin sekä yläasteikäisten lyhytelokuvia muutosten kohtaamisesta.
  • It´s ok - Harjavallan yläaste - 10 min - 2012
  • Skip Distance nuorten kehittäjäpäivät - FENIX youth dokumenttiryhmä Iisalmi - 7 min - 2012
  • Kelkkahullut - 10 min - Lapin mystiikkaa ja moottorikelkan pärinää. Onko fiksua lähtea ilman lupaa ejelemaan jänkhälle? Toteutettu perhekodin leirikoulussa.
  • Älä ota kesäkissaa - 2 min - Animaatio kesäkissan ottamisesta. Toteutettu Porin seudun työvoiman palvelukeskus ryhmän kurssilla.
  • Elämä edessä - 7 min - Poika joutuu laitokseen. Onko elämä siellä helpompaa? Toteutettu nuortenkodin elokuvapajassa.
  • Putous - 6 min - 2011 - Lyhytelokuva kuvaa tytön etsintää vanhempien riitelyn aikana. Toteutettu nuortenkodin elokuvapajassa.

11:30 MUILLE MAILLE

Kansainvälisten nuorten projektien sekä lukiolaisten lyhytelokuvia tutkimusmatkoilta aikuisuuden kynnykseltä.
  • Somero on the Road - FENIX youth - 18 min 2011
  • What is Ahlaste tuupi - Ahlaste tuupi - 3 min - 2012
  • 24 H Clover Power - 4 H Clover Power - 9 min - 2011
  • Hiljainen Helmi - Harjavallan lukio - 7 min - 2012
  • Kohtalon kesä - Harjavallan lukio - 5 min - 2012

12:30 ERITYISRYHMIEN ELOKUVA-AARREARKKU

Arkistoaarteita 20 vuoden takaa ja vuoden kehitysvammaisten sekä Kehitysvammaisten Tukiliiton lyhytelokuvia.
  • Näin se alkoi 10.2.1992 - 12 s - 1992
  • Todellinen elämän on tekemistä haaveista totta - otteita 7 min - 1992
  • Huhkolankoto - Huittisten elokuvapiiri - 7 min - 2012
  • Viedäänkö pullatkin - Ojantien toimintakeskus - 4 min - 1994 
  • Ihmisiä työssään - Kehitysvammaisten tukiliitto - 12 min - 2011
  • Myötätuulen viestin näyttely Ulvilassa - 3 min - 2001
  • Mikä ihmeen hämppi sää oot - Tampereen Hämpit - 2 min - 2011
  • Risto von Munkkihoussen - Ravaninkoto - 2 min - 1992
  • Olavi Hietasella on asiaa - Me Itse  - 2 min - 2012
  • Läpi ennakkoluulojen - Malike - 5 min - 2011
Elokuvapakettien kesto ohjaajien puheenvuoroineen noin 45 min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti