torstai 25. lokakuuta 2012

Lasten ja nuorten MEKA TV toiminta


MEKA TV on ehdolla Demokratiapalkinnon saajaksi. Palkinto jaetaan tänä vuonna lasten ja nuorten osallistumista ja vaikuttamista edistäville. Palkintoehdokkaiksi etsitään toimijoita, jotka innostavat lapsia ja nuoria aloitteellisuuteen ja positiiviseen vuorovaikutukseen muiden kanssa.

Kukas kissan hännän nostaa ellei kissa itse?


Ehdotuksen palkinnonsaajaksi teki kehitysvammaisten oma Porin Me Itse alajaos. Millaisia perusteita haussa sitten oli?

MEKA TV ei ole vain lasten ja nuorten toimintaa, mutta kokolailla erilaista toimintaa lasten ja nuortenkin kanssa ollaan saatu aikaan tällä ja vähän viime vuosituhannellakin.

MEKA TV on toiminut Satakunnassa 20 vuotta koko maakunnan alueella jokaisessa kunnassa.

Toiminta on alkanut 1992 kehitysvammaisten videokerhona, mutta on laajentunut todelliseksi mediaa kaikille toiminnaksi lapsille, nuorille, erityisryhmille, aikuisopiskelijoille ja senioreille.

Sosiokulttuurisen innostamisen menetelmät, joita ollaan kehitysvammaisten kanssa kehitetty, toimivat kaikkien kohderyhmien kanssa elokuvan tekemisessä ja yhteisökasvatuksellisissa projekteissa.

Erilaisten kohderyhmien kanssa on tuotettu 640 erilaista yhteisöelokuvaa ja paikallistelevisio ohjelmaa erilaisissa elokuva- ja mediakasvatusprojektissa.
MEKA TV (silloinen KeViKe) laajeni Opetusministeriön KEPPI -projektissa 1995-1997 myös lasten ja nuorten toiminnaksi. KEPPI projektin yhteydessä toteutettiin useita aikuisten kehitysvammaisten ja pienten kyläkoulujen yhteisiä viestintäleirejä.

Toiminta laajeni 2000 luvulla myös lasten ja nuorten omiksi mediakasvatusprojekteiksi useissa kyläkouluissa. Erilaisten kotiseutu- ja kyläprojektien innostamana kehitettiin Mediavaunu 2003-2005, Elokuvakipinä 2005-2009, Karhuseudun suistomaat 2006-2007 ja Karhuseutu TV 2008-2010, joiden projektien suurkäyttäjien olivat nimenomaan lapset ja nuoret. MEKA TV on ohjannut myös kansainvälisten nuortenprojektien Clover Power ja FENIX elokuvaosiot nuorten kanssa.

Viimeisin Ahlaste tuupi projekissa tuotettiin vuoden aikana 40 lyhytelokuvaa ja kansalaisjournalistista juttua lasten ja nuorten kanssa. Kehitysvammaisten Tukiliiton Haittaa se kampanjan yhteydessä tehtiin elokuvaprojekti, jossa erityislapset ja tavalliset lapset tekivät elokuvaa yhdessä.

Koko elokuvan tekemisen kaari ideoinnista, käsikirjoituksesta, tuotantosuunnittelusta, kuvaamista, editoinnista, musiikintekemisestä lähtien ensi-iltaan saakka on omaehtoista tuotantoa lasten ja nuorten ehdoilla. Tekemisen yhteydessä on opittu mediakriittisyyttä, jotta kaikkia tehtyjä elokuvia on voitu esittää julkisesti.

MEKA TV poikkitaiteellinen- ja tieteellinen tekemistapa erilaisten kohderyhmien kanssa toisia kuunnellen ja toinen toisilta oppien on mitä demokraattisin tapa saada havainnoida, tutkia, tulkita ja vaikuttaa omaan ympäristöön vaikuttaviin asioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti