sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Pakkaamista pakkaamista vaan

Sitähän se kaikki on, pakkaamista pakkaamista vaan. Tänään pakataan Himoksella kimpsut ja kampsut ensin yöpaikasta, sitten mennään vielä rinteeseen vähän kuvamaan, jonka jonka jälkeen pakataan kuvauskalusto kotimatkaa varten.



Yöllä tuli tehtyä 3 minuutin koostevideo osallistujille näytille loppupalaveria ajatellen. Hyvältähän tuo raakile pikakoostekin näyttää.

Vuoden toistaiseksi hienoin työreissu alkaa takanapäin ja se taas tietää sitä, että vuoden hienoin kotiinpaluu on edessä. Reissussa on kivaa, mutta kyllä on kivaa päästä välillä kotiakin. Tosin työhuonemaisemat vähän latistuvat, mutta sopii sielläkin sitten uusia reissuja suunnitella.

Vapaata ei ole tiedossa. Kuvausmatkaa edeltävät toimistotyöt odottavat ja viikon aikana on koko mokoma ilmaantunut lisää. Sähköposteihinkin täältä on tullut vain vastailtua, että ensi vikolla palataan asiaan. Ja ensi työviikkohan alkaa jo heti huomenna. 

Nyt 7:29 alkaa pakkaaminen ja roudaaminen, mutta ensin aamupalalle.

Kotimatkalla 14:25

Viimeisetkin kuvaukset meni aikalailla nappiin, saatiin muutama hyvä haastattelu ja kommentti, kuvaussessio voidaan siis päättää hyvillä mielin onnistuneena työrupeamana.

Leiri päätteeksi loppupalaverissa näytettiin sitten tuo edellisenä yönä väännetty pikakooste lauantaista ja yleisö näytti olevan kovasti tyytyväistä näkemäänsä.


Leirikoosteesta itse asiassa pidettiin niin paljon, että päätettiin laittaa se demona YouTubeen sellaisenaan täkyksi tulevasta soveltavan alppihiihdon DVD:stä, kunhan vain teen pikkaisen äänitöitä ensin. Huomenna ehkä sopii muunkin maailman ihmellä Himoksen leirin menoa ja meininkiä.

Nyt sitten vain Verkkokaupan kautta kotia. Verkkokaupassa on aina mukava käydä pällistelemässä, mitä kivaa sitä voisi hankia, jos olisi rahaa. Näyteikkunaostoksille siis tänään todennäköisesti. Menee se työmatka näinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti